Capulet.
Lastetta, ivaa, tuskaa, kidutusta! Oi, hetki lohduton, miks murhaamaan, Murhaamaan ilojuhlaamme sa tulit? -- Oi, lapseni, mun lapsukaiseni! -- Mun sieluni, ei lapseni! -- Oi kuollut! Sin' olet kuollut! -- Lapseni on kuollut! Ja lapsen kanssa ilo haudattu.
Lorenzo.
Vait! Hävetkää! Nuo tuskan voivotukset Ei tuskaan auta. Taivaan sekä teidän Ol' impi kaunis tuo; nyt taivaan oma Hän täysin on, ja paras se on lapsen. Osaanne surmalt' ette säästää voinut, Mut taivas osans' iki-eloon säästää. Vaan hänen ylennystään tarkoititte; Kun hän vain nousis, siinä teidän taivas; Ja itkette nyt, kun hän nostettu On korkealle taivaan tähtitarhaan! Oi, lastanne te väärin rakastatte, Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle: Ei kauan naitu ole parhain naitu, Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee. Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan, Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää. Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa, Sen kyyneleille järki naurahtaa.
CAPULET.
Niin, kaikki ilojuhlan valmistukset Nyt muuttuu mustiks murhepidoiksi: Soittomme kumeaksi kellonkaiuks, Hääpöytä kolkoks peijais-atriaksi, Iloiset laulut synkiks kuolonvirsiks, Ja morsiusseppel ruumiin koristeeksi; Kaikk', kaikki muuttuu vastakohdakseen.
LORENZO.
Menkäätte, herra; -- tekin, rouva, menkää; -- Ja te myös, kreivi: -- valmistukaa kaikki Tää kaunis ruumis hautaan saattamaan. -- Vihainen taivas synneistänne on, -- Siis tyynnä taipukaa sen tahtohon.
(Capulet, kreivinna Capulet, Paris ja Lorenzo menevät.)
1. SOITTAJA.
No, mitäs muuta kuin pillit pussiin ja pois.
IMETTÄJÄ. Niin, hyvät ihmiskullat, pillit pussiin! Kuin näette, on laita täällä huono.
(Menee.)
1. SOITTAJA.
Niin tosiaankin, tämän kotelon laita kaipaa korjaamista.
(Pietari tulee.)
PIETARI.
Pelimannit, oi, hyvät pelimannit! "Ole, sydän, iloinen". Jos henkeni on teille rakas, niin soittakaa: "Ole, sydän, iloinen".
1. SOITTAJA.
Miksi juuri sitä?
PIETARI.
Niin, hyvät pelimannit, sen vuoksi että sydämmeni itse soittaa: "Sydämmeni on murheinen". Oi, soittakaa minulle joku hauska litania lohdutukseksi.
2. SOITTAJA.
Ei mitään litaniaa; ei ole aikaa soittamiseen nyt.
PIETARI.
Ette siis tahdo?
SOITTAJAT.
Emme.
PIETARI.
No, sitten minä annan teille niin että soi.
1. SOITTAJA.
Mitä annatte?
PIETARI.
En rahaa, en maarin sitä; vaan selkäänne, te senkin pillipiiparit.
1. SOITTAJA.
Vai niin, herra häntäherra.
PIETARI.
Niin, niin, kyllä saatte häntäherran pamppua maistaa, Kyllä minä selkänne mittaan oikein Porvoon mitalla; pankaa se merkille.
1. SOITTAJA.
Jos selkämme mittaatte, panette kai itse merkin.
2. SOITTAJA.
Hyvä herra, pamppu tuppeen ja järki esiin.
PIETARI.
Varokaa järkeäni. Kyllä teidät järkeni pehmittää, vaikka kärkeni pistänkin tuppeen. -- Vastatkaa minulle niinkuin miehet:
"Kun mieltä vaivaa kärsimys Ja tuska sydänt' ahdistaa, Niin soiton hopea-helähdys" --
Miksi "hopea-helähdys"? Miksi "soiton hopea-helähdys"? Mitä sanotte te, Suolikieli?
1. SOITTAJA.
He, siksi, että hopealla on heleä ääni.
PIETARI.
Auttavasti! -- Entä te, Viulujaakko?
2. SOITTAJA.
Minä sanon "hopea-helähdys" siksi, että hopea saa soiton helähtämään.
PIETARI.
Auttavasti sekin! -- Entä te, Äänirauta?
1. SOITTAJA.
En, totta, tiedä mitä sanoisin.
PIETARI.
Ah, suokaa anteeksi! Te olettekin laulaja; minä vastaan puolestanne. "Soiton hopea-helähdys" sanotaan siksi, että soittajat eivät saa kultaa soitostaan.
"Niin soiton hopea-helähdys Se avun tuo ja lohduttaa".
|
(Menee.) |
1. SOITTAJA.
Mikä pannahisen irvihammas se oli?
2. SOITTAJA.
Hirteen koko mies! Tule, mennään tuosta sisään vartoamaan ruumissaattoa ja katsomaan syötävää.
|
(Menevät.) |
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Mantua. Katu. (Romeo tulee.)
ROMEO.
Jos unen mairituksiin luottaa voin, Uneni tietää hauskaa. Keveästi Poveni valtias istuimellaan istuu, Ja pitkin päivää harvinainen into Iloisin miettein yli maan mun nostaa. Näin unta, että puolisoni tuli Ja kuolleena mun tapas, -- kummaa unta, Jok' antaa kuolleen aatella! -- ja muiskas Mun huulilleni elon moisen, että Heräsin kuollehista keisarina. Kuink' armas omistus on itse lemmen,
Kun
jo sen varjokin tuo moisen riemun! (Balthasar tulee.)
Veronast' uutisia! -- No, Balthasar? Lorenzolt' etkö kirjeitä sä tuo? Kuin jaksaa vaimoni? Kuink' isä voi? Kuin jaksaa Julia? kysyn toistamiseen; On kaikki hyvin, kun vain hän voi hyvin.
BALTHASAR.
Hän hyvin voi, ja siis on hyvin kaikki. Haudassa isäin luona ruumis nukkuu, Mut sielu elää seurass' enkelein. Näin, kun hän sukuhautaan laskettiin, Ja tulin siitä heti tuomaan tiedon. Anteeksi, ett' on uutiseni huonot, Mut työtähän vain käskettyä teen.
ROMEO.
Haa! -- Niinkö on! -- Siis, tähdet, teitä uhmaan! -- Miss' asun, tiedät. Paperia tänne Ja kynä tuo; ja hevosia hanki: Tän' yönä matkaan!
BALTHASAR.
Malttakaa, ma pyydän;
Katseenne kalvas, hurja on, se tietää Jotakin pahaa.
ROMEO.
Joutavaa! Sa petyt.
Tee mitä käskin vain, ja jätä minut. Lorenzolt' eikö ole kirjettä?
BALTHASAR.
Ei, herrani.
ROMEO.
Vai ei. No, mene joutuin
Ja hevosia hanki; tulen heti.
(Balthasar menee.)
Niin, Julia! Tänä yönä luonas lepään. Vaan keinot? -- Mietitään! -- Oi, turma, pian Sa toivottoman ajatuksiin löydät! Ma rohtoherran muistan; näillä seuduin Hän jossain asuu; äsken hänet näin, Räsyissä, kulmakarvat tuuheina, Hakevan yrttejä; ol' ontto katse, Mies kurjan puutteen syömä luihin asti; Kehnossa puodissaan näin kilpikonnan, Täytetyn krokotiilin, muodottomain Kalojen nahkoja; ja vaivais-määrät Hyllyillä tyhjiä on koteloita, Homeista siementä, ja köydenpäitä, Rakkoja, ruukkuja, vanhaa ruusuleipää, Näkeiksi harvassa ja hajallaan. Kun tämän kurjuuden ma näin, niin mietin: Jos ken nyt myrkyn puutteess' on, min myynti Kielletty Mantuass' on kuolemalla, Sit' on tuo köyhä konna valmis myymään. Se miete omaa puutettani tiesi, Ja nyt tuon puutteen miehen täytyy myydä. Jos oikein muistan, niin hän asuu tässä. On juhla: kiinni kerjurin on puoti. Hoi, rohtoherra!
(Apteekkari tulee.)
APTEEKKARI.
Ken niin lujaan huutaa?
ROMEO.
Käy tänne, mies! -- Näen, että olet köyhä; Nuo neljäkymment' ota kultarahaa; Tuo mulle myrkkyä, niin tuima annos, Mi kaikkiin suoniin valuu niin, ett' oiti Eloonsa kyllästynyt juoja kaatuu, Ja ruumis hengen luotaan laukaisee Niin raivosti, kuin sytytetty ruuti Kamalan tykin suusta leimahtaa.
APTEEKKARI.
On mulla mointa snrmarohtoa, Vaan myyjää laki uhkaa kuolemalla.
ROMEO.
Noin tyhjä, kurja oletko, ja pelkäät Noin kuolemata? Poskias syö nälkä, Rasitus, puute silmistäsi hiukuu, Harteillas riippuu repaleinen köyhyys; -- Ei mailma ystäväs, ei mailman laki; Tuo ota, laki riko, kurjuus heitä.
APTEEKKARI.
Puutteeni suostuu, vaan ei tahtoni.
ROMEO.
Ma puuttees maksan, enkä tahtoasi.
APTEEKKARI.
Tuo sekoittakaa juomahan, ja juokaa: Ja vaikka kahdenkymmenenkin voima Teill' ois, se heti tappaa.
ROMEO.
|
Tuossa kultas; |
Pahempaa myrkkyä se sielulle Ja inhass' elämässä murhaavampaa, Kuin kurja neste tuo, jot' et saa myydä. Ma sulle myrkyn myin, et sinä mulle. Hyvästi! Osta ruokaa, syö ja kostu! -- Nyt rohto, eikä myrkky! Seuraa mua Julian hautaan, siellä tarvis sua.
|
(Menevät.) |
Toinen kohtaus.
Lorenzon kammio. (Veli Juhani tulee.)
JUHANI.
Hoi, veli! Pyhä Fransiskaani, hoi!
(Lorenzo tulee.)
LORENZO.
Juhanin ääni varmaan. -- Tervetullut: Taas Mantuasta! Mitä sanoo Romeo? Tai, jos hän kirjoitti, niin anna kirje.
JUHANI.
Yht' avojalka-veljest' etsimään Ma lähdin seuraks, yhtä niistä, joilla On sairaanhoito siellä kaupungissa; Ma hänet löysinkin, mut vartijatpa, Varoen meidän tulleen talosta, Joss' oli rutto, lukitsivat ovet Ja meitä eivät matkaan päästäneet. Näin Mantuaan ma sanaa viemäst' estyin.
LORENZO.
Ken sitte kirjeen Romeolle vei?
JUHANI.
En voinut sitä toimittaa, -- täss' on se, -- Ja ketään sit' en saanut sulle tuomaan, Niin pelkäsivät siellä saastutusta.
LORENZO.
Voi, kova onni! Munkistoni kautta! -- Ei ollut kirje turhaa; tärkeitä Siin' oli asioita. Viivytys Voi sen vuoks vaaraa tuottaa. Riennä, veli, Käy rautakanki hankkimaan ja tuo se Mun kammiooni oiti.
JUHANI.
Kyllä, veli.
(Menee.)
LORENZO.
Nyt holvihautaan täytyy mennä yksin. Kolmenhan tunnin päästä Julia herää. Mua kovin manaa, kun ei Romeon tiedoks Tää kaikki ole tullut. Kerran vielä Kirjoitan hälle. Julian tänne kätken, Siks kunnes Romeo saapuu. -- Poloinen! Elävä ruumis mailla kuolleitten!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Kirkkotarha; ja siinä Capuletin sukuhauta. (Paris ja hänen palvelijansa, kädessä kukkasia ja soihtu, tulevat.)
PARIS.
Tuo soihtu tänne, poika; -- mene syrjään; -- Ei, sammuta se, näkyä en tahdo. Tuon marjakuusen alle laske maata Ja paina korvas kiinni onttoon maahan; Ei kukaan jalkaans' astu kalmistoon Sun kuulemattas, sillä haudat tekee Maan löyhäks, ontoksi. Jos jonkun kuulet Sa tulevan, vihellä merkiks mulle. Nuo kukat anna; toimi niin kuin käskin.